Kassoksen kuulumiset

Syksy on edennyt jo pitkälle ja me opiskelijat teemme pian viimeisiä tenttejä ja tehtäviä ennen joululomia. Kassos on suunnitellut viimeiset viikot kovalla tohinalla 20.11 järjestettäviä pikkujoulusitsejä yhdessä vapaaehtoisten järjestäjien kanssa. Olemme myös käyneet läpi Kassoksen säännöt ja päivittäneet niitä uuteen uskoon. Uudet säännöt on esitelty jo kertaalleen marraskuun kokouksessa ja ne esitetään vielä joulukuun kokouksessa uudelleen. Uudet säännöt tulevat ensi vuoden alusta Kassoksen nettisivuille.

Pullaa ja purnausta tapahtuma on nyt pidetty! Pullat tekivät kauppansa ja herkuttelun lomassa käytiin vilkasta keskustelua kasvatustieteen opinnoista. Keskustelussa nousi esille muun muassa palautteen antaminen, kurssien työmäärät suhteessa opintopisteisiin sekä opettajien ja opiskelijoiden yhteisöllisyyden lisääminen. Ideoita esitettiin esimerkiksi opiskelijoiden ja opettajien yhteisestä ulkoilupäivästä, johon sisältyisi kisailua ja päivän päätteeksi yhdessä syömistä. Olimme myös yhtä mieltä siitä, että pullaa & purnausta tyylisiä tapahtumia olisi hyvä järjestää säännöllisesti esimerkiksi aina syksyisin ja keväisin, jolloin kontakti opettajien ja opiskelijoiden välillä säilyisi. Kiitokset vielä opettajillemme osallistumisesta tilaisuuteen 🙂

Kassoksen uusi hallitus vuodelle 2016 valittiin marraskuun syyskokouksessa. Puheenjohtajaksi valittiin Valtteri Happonen, varapuheenjohtajaksi ja sopo- ja kopovastaavaksi Henna Tuomela, sihteeriksi ja tiedotusvastaavaksi Essi Tammisto, rahastonhoitajaksi Amanda Pöyhönen sekä tapahtuma- ja ammattiliittovastaavaksi Emmi Ylihärsilä. Onneksi olkoon kaikille tehtäviin valituille! Uusi hallitus esittäytyy Kassoksen nettisivuilla kunhan kausi 2016 pyörähtää käyntiin.

Hyvää syksyn jatkoa kaikille Kassoksen jäsenille!

Kassos ry

Kuva: Pixabay.com

Mainokset